
Emeliina Kortesniemi, Sivi Kivivirta ja Rodrigo Prieto Padilla.
Kesällä 2017 Civilpointin tiimissä on työskennellyt kolme eri alan opiskelijaa asiakastuen, ohjelmistokehityksen ja 3D-mallinnuksen parissa. Kesätyöntekijöitä haettiin ensimmäistä kertaa avoimen haun kautta, ja kokeilu osoittautui onnistuneeksi.
– Saimme paljon hakemuksia, Civilpointin varatoimitusjohtaja Timo Ruoho sanoo. – Tavoitteena oli palkata yksi kesätyöntekijä, mutta hyviä hakijoita oli niin monta, että palkkasimme lopulta kolme. Suhteellisesti se on paljon, kun koko yrityksessä on reilut 20 työntekijää.
Kesätyöntekijät on palkattu eri tehtäväalueille: asiantuntijoiden avuksi asiakastukeen, ohjelmistokehitykseen tai mallinnukseen.
– Töitä on ollut riittävästi kaikille, eli peukaloita ei tarvitse pyöritellä. Kesätyöntekijöistä on meille paljon apua. He pystyvät keskittymään myös työtehtäviin, jotka jäisivät muuten taustalle, esimerkiksi dokumentaation päivitykseen.
Kolme erilaista tekijää
Asiakastukitiimissä työskentelevä Emeliina Kortesniemi on opiskellut neljä vuotta rakennustekniikkaa Tampereen teknillisessä yliopistossa. Pääaineena hänellä on liikenne- ja kuljetusjärjestelmät. Hän kertoo päätyneensä alalle, koska työ on niin käytännönläheistä ja konkreettista.
– Alalla suunnitellaan ratkaisuja, joilla on vaikutuksia ihmisten jokapäiväiseen elämään, hän toteaa.
Ensimmäisinä työviikkoinaan Emeliina teki erilaisia avustavia tehtäviä Trimble Novapoint-ohjelmistoon liittyen sekä päivitti kasan tutoriaaleja uuden Civilpoint-brändin mukaiseksi. Myöhemmin mukaan on tullut esimerkiksi videotutoriaalien editointi.
Ohjelmistokehitystiimiä avustava Sivi Kivivirta opiskelee energia- ja ympäristötekniikkaa Aalto-yliopistossa pääaineenaan georakentaminen ja sivuaineena sovellettu matematiikka.
– Opiskelujen aikana olemme käyneet monilla alan ekskursioilla ja niissä on osattu kertoa hyvin georakentamisen mahdollisuuksista, hän kertoo.
Master’s of mechanical engineering -tutkintoa Aalto-yliopistossa opiskeleva Rodrigo Prieto Padilla aloitti työt jo huhtikuun puolella ja työskenteli tiimissä reilun kuukauden. Civilpointilla ollessaan Rodrigo keskittyi pääasiassa 3D-mallikirjaston rakentamiseen käyttäen AutoCADia ja Novapoint Basea.
– Kiinnostavinta on ollut päästä näkemään, millaista ammattimainen 3D-mallinnus on, ja mallintaa jokapäiväisiä asioita, joita suuret yritykset tulevat käyttämään infrasuunnittelussa. 3D-mallinnus on ollut intohimoni jo pitkään, ja täällä pääsen käyttämään taitojani täysillä, hän sanoo.
Töissä pääsee aidosti hyödyntämään opittuja asioita
Kesätöiden kautta nuoret pääsevät tutustumaan alan erilaisiin tehtäviin, yritykseen ja ohjelmistoihin.
– He tarkastelevat touhua uusin silmin ja heiltä saa hyviä ideoita ja kommentteja, Timo Ruoho toteaa.
Työskentely Civilpointilla on nuorten mielestä sujunut oikein hyvin, ja työssä on jo oppinut paljon uutta.
– Mielenkiintoisinta on ollut ohjelmistoihin tutustuminen. Odotan, että oppisin eri ohjelmistojen käyttöä yhä paremmin ja että osaisin auttaa asiakkaita mahdollisimman hyvin, Emeliina sanoo.
Sivin ja Rodrigon mielestä on ollut hauskaa huomata, kuinka koulusta saadut taidot aidosti hyödyttävät työelämässä.
– On kiva nähdä, miten koulussa opeteltavat asiat linkittyvät ”oikeisiin” töihin ja miten asioita tarvitsee muuallakin kuin harjoitustehtävissä, Sivi toteaa.
Myös Civilpointin työilmapiiri saa kehuja. Rodrigo kuvailee toimiston ilmapiiriä epähierarkkiseksi, mikä on saanut hänet tuntemaan itsensä tiimin jäseneksi. Emeliinan mielestä on ollut hienoa, kuinka lämpimästi kesätyöntekijät otetaan vastaan.
– Hankalinta on ehkä ollut muiden työntekijöiden nimien muistaminen, hän kuittaa.
Timo Ruoho puolestaan kehuu, että on ollut ilo nähdä kuinka hyvin kesätyöntekijät ovat solahtaneet tiimiin mukaan.
– Olemme panostaneet erityisesti perehdytykseen. Tavoitteena oli, että opiskelijat pystyvät työskentelemään itsenäisesti lomakaudella.
Infra-alalla riittää töitä tulevaisuudessakin
Kaikki suhtautuvat alan työllistymisnäkymiin pääosin positiivisesti. Siviä houkuteltiin geo- ja kalliorakentamisen pariin jo nuorena, kun sukulaiset mainostivat hyvää työllisyystilannetta ja mielenkiintoisia tehtäviä.
– Alalla on paljon meneillään ja uskon että näin on myös tulevaisuudessa, Sivi sanoo.
Rodrigo huomauttaa, että vaikka työllistymismahdollisuudet ovat yleisesti hyvät, työllistyminen on hankalampaa, jos ei puhu suomea sujuvasti.
– Monissa yrityksissä on kansainvälinen tiimi. Ei ole kuitenkaan kovin helppoa päästä niihin mukaan ilman suosituksia, koska työntekijöiden määrä niissä on usein rajoitettu.
Positiivista on hänen mukaansa kuitenkin se, että yritykset ovat alkaneet yhä enemmän rekrytoida ihmisiä taitojen eikä kokemuksen perusteella.
– Se on hieno tapa löytää uusia kykyjä, jotka voivat olla vastavalmistuneita tai ”kokemattomia” ammattilaisia. Kokemus tulee yleensä asiantuntijuuden mukana, mutta monilla opiskelijoilla on tuoretta osaamista tämänhetkisistä teknologioista, ja he ovat juuri opiskelleet samoja asioita, joista vanhemmilla ammattilaisilla on osaamista, Rodrigo sanoo.
Ala näkyväksi ja helposti lähestyttäväksi nuorille
Yritykset voisivat panostaa nuoriin ja opiskelijoihin luottamalla ja uskomalla heidän osaamiseensa yhä enemmän. Myös näkyminen opiskelijoiden keskuudessa on tärkeää.
– Alan tuominen esille ja helposti lähestyttäväksi nuorten keskuudessa auttaa. Tällä hetkellä infra-ala ei ole kaikista suosituin opiskelulinja koulussamme, ja se johtuu osaksi varmaan näkyvyyden puutteesta, Sivi toteaa.
Civilpointilla on tarkoitus jatkaa opiskelijoiden työllistämistä myös ensi kaudella.
– Infra-ala ja ohjelmistopuoli ovat paikkoja, joissa tapahtuu paljon. Pidämme tärkeänä, että nuorille annetaan mahdollisuuksia erilaisissa tehtävissä. Näemme heidät arvokkaana monella tavalla, Timo Ruoho sanoo.