Osaamista, jolla rakennetaan tulevaisuutta

Infra

Suomen infra-ala on digitaalisen kehityksen pioneeri. Maassamme tehdään poikkeuksellista yhteistyötä: tilaajat, suunnittelijat ja rakentajat ovat mukana kehittämässä alan käytäntöjä, vaatimuksia ja formaatteja. Siirtyminen tiedostojen lähettelemisestä 3D-mallinnettuun maailmaan ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, vaan vaatii aikaa ja perehtymistä.

Civilpoint on mukana kouluttamassa alan ammattilaisia uusien ohjelmistojen käyttämiseen ja tehokkaaseen hyödyntämiseen. Teemme myös yhteistyötä infra-alalle kouluttavien oppilaitosten kanssa, jotta tulevilla osaajilla on tuorein tieto alan mahdollisuuksista ja ohjelmistoista.

Sponsoroimme oppilaitoksia tarjoamalla niille peruskoulutusten lisäksi maksuttomia ohjelmistolisenssejä sekä räätälöityjä koulutuksia. Koulutuspäiviä on järjestetty lukuisia muun muassa Turun ammattikorkeakoulussa ja Aalto-yliopistossa.

– Yhteistyön kautta opiskelijoilla on mahdollisuus nähdä realistisemmin, minkälaisissa tehtävissä he voivat tulevaisuudessa toimia ja minkälaisia hankkeita alalla on. Yrityselämän edustajina me pääsemme lähemmäs potentiaalisten työntekijöidemme ajatusmaailmaa, Civilpointin toimitusjohtaja Tuomas Hörkkö sanoo.

Opiskelijatapahtumissa Civilpoint on rekrytoinnin lisäksi ottanut tehtäväkseen infra-alan mielenkiintoisten työmahdollisuuksien esittelemisen tulevaisuuttaan pohtiville nuorille. Alkuvuodesta 2018 osallistuimme TTY:n rakennusalan yritystapahtumaan Tampereella ja Aalto-yliopiston Kesätöihin-tapahtumaan.

– Aalto-yliopiston tapahtuma ylitti odotuksemme, sillä opiskelijat tulivat todella aktiivisesti keskustelemaan kanssamme. Rekrytoimme lopulta kolme kesätyöntekijää, asiantuntija- ja ohjelmistokehitystiimiin sekä asiakasprojekteihin. Erityisesti ohjelmistopuolelle tuli paljon hakemuksia, ja saimme sulkea haun kuukautta suunniteltua aiemmin, kertoo markkinointikoordinaattori Sanna Ruoho tyytyväisenä.

Civilpointille on tärkeää tehdä yhteistyötä infra-alalle valmistuvien nuorten kanssa. Olemme yhdessä monen muun alan yrityksen kanssa mahdollistamassa opiskelijoiden maksuttoman pääsyn Väylät & Liikenne -tapahtumaan syyskuussa. Väylät & Liikenne on tie- ja liikennealan johtava asiantuntijakonferenssi ja tarjoaa opiskelijoille hienon mahdollisuuden verkostoitua alan osaajien kanssa, luoda kontakteja ja kuulla alan kuulumiset.

DigInfra on infra-alan toimijoiden kehittämä, kolme lähiopetuspäivää sisältävä digitaalinen täydennyskoulutus. Se on suunnattu väylähankkeissa toimiville tilaajille, suunnittelijoille, rakentajille ja kunnossapidossa työskenteleville. Alan tutkinto-opiskelijat pääsevät maksutta kolmen opintopisteen laajuiseen koulutukseen.

Hankkeen edistämiseen osallistui Civilpointin lisäksi muun muassa Liikennevirasto, Suomen Tieyhdistys, MANK ry / LIKE- foorumi, Destia Oy, NCC Suomi Oy, Ramboll Finland Oy, Roadscanners Oy ja Sitowise Oy. Ensimmäinen DigInfra-koulutus järjestettiin alkuvuodesta 2018 samanaikaisesti neljässä eri ammattikorkeakoulussa: Lappeenrannassa, Riihimäellä, Tampereella ja Turussa.

­– Koulutuspaikat täyttyivät hetkessä. Kysyntää oli enemmänkin, ja siksi DigInfra-koulutuksia tullaan järjestämään lisää. Inhimillisellä tahdonvoimalla puskemme läpi digitalisaation murrosvaiheen – yhdessä, toteaa Tuomas Hörkkö, joka oli yksi koulutuksen puuhamiehistä. Syyskuussa 2018 alkavan toisen Diginfra-koulutuksen ilmoittautuminen on nyt käynnissä.

Järjestämme pari kertaa kuukaudessa webinaareja, jotka ovat katsottavissa joko suorana tai tallenteelta YouTubessa. Puolen tunnin mittaisissa maksuttomissa verkkokoulutuksissa Civilpointin ohjelmistoasiantuntijat esittelevät uusia työkaluja ja antavat hyödyllisiä vinkkejä ohjelmistojen käyttöön.

– Webinaari on mainio tapa jakaa vinkkejä ja opastaa ohjelmistojen yksityiskohtaiseenkin käyttöön liittyvissä asioissa. Webinaari mahdollistaa kommunikoinnin yleisön kanssa. Kannustankin osallistujia rohkeasti hihkaisemaan, jos webinaarin aikana nousee kysymyksiä mieleen, sanoo Civilpointin webinaarikonkari, ohjelmistoasiantuntija Eero Lyytikäinen.

Civilpoint kouluttaa myös infra-alan tietomallikoordinaattoreita. Olemme järjestäneet yrityskohtaisia, räätälöityjä kursseja sekä kaikille avoimia koulutuksia.

– Valmennuksessa käymme läpi tietomallikoordinaattorin tehtävään kuuluvia asioita, kuten alan ohjeistuksia, dokumentointia ja mallinnushankkeessa käytettäviä työkaluja. Olennaisessa osassa on myös laadukkaan luovutusaineiston tuottaminen hankkeesta, kertoo Civilpointin koulutusliiketoiminnasta vastaava Jani Myllymaa.


Haluatko tietää lisää?

Tulevista koulutuksista ja webinaareista tiedotetaan Civilpointin somekanavissa, uutiskirjeessä sekä tapahtumasivulla.

Löydät meidät Facebookista, LinkedInistä, Twitteristä sekä Instagramista.

Jaa

Ota yhteyttä

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Jaa

×

Kiinnostaako infra-alan tuoreimmat uutiset?

Tilaa uutiskirjeemme