Buildpoint toteutti JM Suomi Oy:lle yrityskohtaisen profiilin Solibri-ohjelmistoon. Roolipohjaisuus ja valmiiksi määritetyt asetukset tehostavat tietomallien tarkastelua ja koordinointia.
JM Suomi Oy on osa ruotsalaista JM AB-konsernia, joka on Pohjoismaiden johtavia asuntojen rakentajia ja asuinalueiden kehittäjiä. Toiminnan pääpaino on asuntojen uudistuotannossa pääkaupunkiseuduilla ja isoissa kasvukeskuksissa. Suomessa JM:llä on kohteita Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. JM Suomi työllistää tällä hetkellä 114 henkilöä.
Projektipäällikkö Niina Raistakka toimi Solibri-projektin alkuvaiheessa suunnittelupäällikkönä ja hoiti suunnittelun ohjeistusta ja hankkeiden ohjausta.
– Meille tuli vuonna 2018 Ruotsista konsernin päätös, että kaikki kohteet mallinnetaan. Aloitimme silloin ensimmäisen pilotin Henttaalla, jossa pyrimme saamaan mallinnuskokemusta ja kehittämään mallinnusta. Itselläni on rakennussuunnittelutausta ja olin tehnyt tietomallinnusta aiemmin, joten oli luontevaa, että minulle tuli meidän BIM-kehitysvastuu oman työn ohella, Raistakka kertoo.
Solibri-ohjelmistolla analysoidaan tietomallien oikeellisuutta, laatua ja turvallisuutta. Solibri Office käy läpi tietomallin ja tuo esiin mahdolliset virheet ja puutteet suunnitelmissa. Ohjelmiston avulla varmistetaan, että malli noudattaa rakennusmääräyksiä ja yrityksen omia laatujärjestelmiä.
– Kun olin käyttänyt itse aiemmin Solibria, se oli helppo ottaa käyttöön. Huomasin, että alkuvaiheessa meillä ei ollut kunnon työkaluja. Kävin itsekin uudestaan Solibri-koulutuksen, kun ohjelmaan oli tullut uusia ominaisuuksia. Samalla sain tietää, että Solibria voisi hyödyntää vähän enemmänkin tekemällä roolituksia ja määräjaotteluita valmiiksi. Buildpoint tuli sitä kautta mukaan. Minulla alkoi olla aika ja osaaminen kortilla, ja totesin että tämä on helpompi ulkoistaa.
Buildpoint toteutti valmiin profiilin suunnitteluohjauksen käyttöön. Käyttäjäprofiili sisältää erilaisia valmiiksi määriteltyjä asetuksia, jotka helpottavat ohjelmiston käyttöä ja tekevät siitä roolipohjaisempaa. Profiili tehtiin JM Suomen omalla kohteella ja aineistolla.
– Solibriin tehtiin mallin tarkastusrooli sopivammaksi sekä alustavaa määräjaottelua, että saadaan määriä nimikkeistöjen avulla ulos. Saimme myös projektinjohtotiimille koulutuksen, joka pidettiin loppuvuodesta, Raistakka kertoo.

Buildpointin ohjelmistoasiantuntija Simo Tarpila koulutti JM Suomen tiimiä syksyllä 2019.
Yhteistyö Buildpointin kanssa toimi Niina Raistakan mukaan hyvin. Kun roolitukseen ei tarvinnut käyttää itse aikaa, ohjelmistosta saatiin enemmän irti heti alkutaipaleella.
– Saimme profiilin tosi nopeasti testikäyttöön ja pääsin testaamaan roolitusta. Meillä oli pieniä ongelmia, että miten konfiguraatio saatiin tallennettua parhaiten, mutta saimme sen Simon kanssa ihan näpsäkästi tehtyä. Olimme vähän enemmän puhelimessa siinä kohtaa, mutta yhteistyö oli helppoa.
JM Suomi hyödyntää Solibria tällä hetkellä kaikissa projekteissaan.
– Saimme vuoden alusta remmiin mukaan Roope Syvälahden BIM-manageriksi. Hän pääsee kehittämään tietomallinnusta eteenpäin. Katsomme yhdessä Ruotsin organisaation kanssa, että pystymme hyödyntämään mallinnusta sekä suunnittelunohjauksessa että tuotannon puolella. Tällä hetkellä Solibri on sopivin työkalu mallien laadunvarmistukseen ja suunnitelmien yhteensovittamiseen, Raistakka kertoo.