Teemu Nivell lähtee Buildpointilta

Talo

Teemu Nivell jättää Buildpointin liiketoimintajohtajan tehtävän syyskuun puolivälissä. Jatkossa hän työskentelee uusien haasteiden parissa yrittäjänä.

– Minua on aina vetänyt yrittäjyys puoleensa, ja omien ideoiden toteuttaminen houkuttaa. Työni Buildpointilla on ollut hyvin yrittäjähenkistä ja avannut silmiä tietyille ongelmakohdille, joita haluan lähteä työstämään, hän sanoo.

Teemu tuli alun perin töihin Civilpointille vuonna 2018. Kahden ja puolen vuoden aikana hän on ollut mukana perustamassa Point Group -konsernia ja rakentanut Buildpointin liiketoimintaa.

– Tämä on ollut opettavainen matka. Parissa vuodessa olemme rakentaneet konsernin, käynnistäneet uusia liiketoimintoja, lisänneet tuotteita portfolioon ja luoneet palvelutuotteita, myyneet yrityksen, tehneet brändiuudistuksen ja aloittaneet integraation. Ei tällaista jaksoa ole ollut ikinä aiemmin työuralla. Harvassa yrityksessä pääsee tekemään käytännössä tällaisia asioita näin lyhyessä ajassa. On ihan eri asia tehdä itse kuin kuunnella luentoja, hän toteaa.

Menneet vuodet Buildpointilla ovat antaneet hyvät eväät myös oman yrityksen perustamiseen.

– Lähden luottavaisin mielin, ja minulla on onneksi hyvät verkostot tukemassa. Palasin viisi vuotta sitten Saksasta Suomeen ja olin ollut kauan erillään suomalaisista asiakkaista ja toimintatavoista. Silloin en vielä olisi voinut kuvitella, että lähtisin yrittäjäksi.

Pitkän rakennusalan kokemuksen jälkeen muut toimialat ovat alkaneet vetää puoleensa.

– Olen ollut rakennusalalla nyt 15–20 vuotta ja periaatteessa kasvanut siihen pienestä pitäen, kun faijakin oli alalla. Tulen jatkossakin tekemään töitä rakennusalan toimijoiden kanssa ja hyödyntämään toimialaosaamistani, mutta haluan nähdä muutakin. Uskon, että rakennusalan kokemus hyödyttää muualla, ja toisaalta voin tuoda tänne osaamista muilta aloilta.

Jatkossa Buildpointilla liiketoimintajohtajan vastuita jaetaan muille henkilöille ja tehtävänkuvia muutetaan.

– Teemun lähtö jättää meille ison aukon ja vaatii totta kai uudelleenorganisointia. Buildpointilla on isoja asiakkuuksia ja päämiehiä. Liiketoiminta on ollut kasvussa koko ajan, ja huolehdimme että se jatkuu, Point Groupin toimitusjohtaja Tuomas Hörkkö sanoo.

Point Groupin tiimi toivottaa Teemulle hyvää jatkoa tuleviin haasteisiin.

– Teemulla on ollut hyvä tekemisen meininki alusta asti. On hyvä esimerkki meidän nuorille työntekijöille, että johdossa tehdään töitä hands-on-ajatuksella eikä johdeta norsunluutornista. Meillä on ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mikä kuuluu yrittäjäelämään. Tämä on ollut hieno matka – ehkä vähän lyhyt, mutta olemme saaneet paljon aikaan. Yhteistyö Teemun kanssa jatkuu, ja varmasti tulemme yhdessä tekemään vielä yhtä sun toista, Tuomas Hörkkö sanoo.

Jaa

Ota yhteyttä

Jätä yhteydenottopyyntö

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
×

Kiinnostaako infra-alan tuoreimmat uutiset?

Tilaa uutiskirjeemme