Blogi: Miten arkkitehdit saisivat isomman roolin rakentamisen arvoketjussa?

Talo

Jani Myllymaa 

Arkkitehtitoimistot ovat perinteisesti olleet pieniä, ja alan yritysten keskikoko Suomessa on edelleenkin 1,8 henkilöä. Toimintatapa on myös ollut hyvin itsenäinen. Ala on kuitenkin murroksessa. Kun loppuasiakkaiden vaatimukset kasvavat, arkkitehtien pöydälle tulee yhä monimutkaisempia hankekokonaisuuksia. Myös konsolidaatiota tapahtuu, kun pääomasijoittajat ovat alkaneet ostaa arkkitehtitoimistoja.  

Konsolidaation myötä kilpailu kovenee, ja kasvun nälkää alkaa olla enemmän. Jotta kasvua voidaan tehdä, vanha omavarainen tapa ei enää välttämättä riitä. Tämä kannustaa hakemaan avoimemmin uutta osaamista, uutta teknologiaa ja uusia kumppaneita. Isommilla toimijoilla toki on myös enemmän edellytyksiä miettiä prosesseja kuntoon. 

Perinteisesti arkkitehtitoimistot ovat myyneet laskutettavia tunteja erityisesti hankkeen alkupäähän. Miten arkkitehdit saisivat isomman roolin koko arvoketjussa? Koska suomalainen lainsäädäntö edellyttää, että rakennushankkeella on pääsuunnittelija, Suomessa arkkitehti on jo lähtökohtaisesti paljon vahvemmassa roolissa kuin monessa muussa maassa. 

Yksi mahdollisuus jatkuvampaan laskutukseen voisi olla tiedonhallintaympäristö, jonka arkkitehti tarjoaisi hankkeelle. Näin hankkeen tieto lähtisi kumuloitumaan heti alkuvaiheessa, ja päätyisi edelleen rakentajalle ja parhaimmillaan omistajalle palvelemaan rakennuksen koko elinkaarta.  

Hyvin hoidetun tiedonhallinnan ansiosta tietoa hukkuu vähemmän ja seuraaviin suunnittelu- ja rakennusvaiheisiin on parempaa tietoa saatavilla. Aikaa ei tarvitse käyttää tiedon etsintään tai pahimmillaan tehdä tulevia vaiheita vajaalla tiedolla. Kun koko hankkeen tieto saadaan yhteen ympäristöön, dataa voidaan käyttää hankkeen ohjaamisessa ja järkevän tilannekuvan luomisessa.  

Myös kestävän kehityksen vaatimukset kasvavat jatkuvasti. Tiedonhallintaympäristö voi palvella rakennuksen koko elinkaaren päästöoptimointia. On huomattavasti parempi tehdä se koordinoidusti yhdessä paikassa kuin niin, että jokainen suunnittelija optimoi oman tekniikkalajinsa sisällä.  

Meidän toimintatapamme ei ole vain myydä ohjelmistoja ja sitten kadota perävalot loimottaen. Meille on tärkeää kumppanuushenki, eikä asiakkaan tarvitse osata ja opetella itse kaikkea. Varmistamme, että asiakkaalla on käytössään järkevät prosessit, hyvää suomenkielistä tukipalvelua ja hyvää koulutusta.  

Haluamme auttaa asiakkaitamme saamaan järjestelmistä mahdollisimman suuren hyödyn irti. Realiteettina pätee edelleen, että ohjelmistoratkaisuja mietittäessä teknologia on vain alle kolmasosa kokonaisuudesta. Sillä, että saadaan prosessit kuntoon ja ihmiset mukaan, on paljon isompi rooli. 

Jaa

Ota yhteyttä

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Jaa

×

Kiinnostaako infra-alan tuoreimmat uutiset?

Tilaa uutiskirjeemme